Wikimatkoista
Silta Budapestissa

Budapest [1] on Unkarin pääkaupunki Tonavan varrella. Asukkaita siellä on noin 1,7 miljoonaa.

Ymmärrä[muokkaa]

Unkarin matkasanakirja

Budapest muodostuu kahdesta alunperin erillisestä kaupungista, Budasta ja Pestistä. Buda sijaitsee Tonavan länsirannalla, Pest itärannalla.

Tule[muokkaa]

Lentokoneella[muokkaa]

Sekä Finnair [2] että Norwegian [3] lentävät suoraan Helsingistä Budapestiin. Ferihegyn kansainvälinen lentoasema (IATA: BUD, [4]) on maan suurin lentokenttä. Kentän kaksi terminaalia Ferihegy-1 ja Ferihegy-2 ovat muutaman kilometrin päässä toisistaan. Terminaali 1 on pääsääntöisesti maan sisäisiä ja terminaali 2 kansainvälisiä lentoja varten.

Junalla[muokkaa]

Budapestiin on junayhteyksiä melkeinpä kaikkialta Manner-Euroopasta.

Autolla[muokkaa]

Suomesta voi tulla autolla Budapestiin esimerkiksi Via Baltican, Puolan ja Slovakian kautta, joskaan tiet eivät ole hyväkuntoisia. Toinen vaihtoehto on lähteä laivalla tai Ruotsin kautta Saksaan ja ajaa Budapestiin Prahan kautta jolloin tie on suurimmilta osin moottoritietä. Itse Budapestissa liikenne on, kuten missä tahansa ennen autojen olemassaoloa rakennetussa miljoonakaupungissa, varsin ruuhkaista.

Liiku[muokkaa]

Kaupungin julkinen liikenne toimii hyvin. Matkailijan on suositeltavaa hankkia lipunmyyntitoimistosta useamman päivän lippu. Etenkin metroissa lipuntarkastajia liikkuu paljon. Budapestin paikallisliikenteen lippuhinnat: [5] ja lipunmyyntipisteet: [6].

Yleisesti ottaen aikatauluja ei keskustassa tarvita, useimmiten riittää että jää odottamaan pysäkille tai laskeutuu metroasemalle; useimmiten odotusaika on vain muutama minuutti.

Kannattaa huomioida, että vaikka julkinen liikenne ilmoitetaan loppuvan kello 23.30, bussit ja raitiovainut aloittavat yölinjojen kulkemisen sen jälkeen.

Metrolla[muokkaa]

Budapestissä on kolme metrolinjaa. Budapestin metro on maailman toiseksi vanhin. [7]. Lue lisää Wikipediasta.

Linja-autolla[muokkaa]

Paikallislinja-autojen aikataulut: [8].

Raitiovaunulla[muokkaa]

Budapestissä kulkee yli 30 raitiovaunulinjaa, aikataulut: [9].

Taksilla[muokkaa]

Käytä ainoastaan virallisten taksiyhtiöiden takseja, älä astu kyytejä tarjoaviin autoihin jossa ei ole logoja. Taksikuljettajat eivät aina puhu englantia. Joitakin taksiyhtiöitä:

  • 6x6 Taxi, [10] +36-1 266-6666.
  • Budapest Taxi, [11] +36-1 433-3333.
  • Budataxi, [12] +36-1 233-3333.
  • City Taxi, [13] +36-1 211-1111.
  • Főtaxi, [14] +36-1 222-2222.
  • Radio Taxi, [15] +36-1 777-7777.
  • Taxi 2000, [16]+36-1 200-0000.
  • Taxi Plus, [17] +36-1 888-8000.
  • Tele 5 Taxi, [18] +36-1 555-5555.

Näe[muokkaa]

Parlamenttitalo
  • Tonava ja Tonavan sillat .
  • Budapestin eläintarha Állatkerti krt. 6-12, (+361) 273-4900. Aikuinen 1690 HUF (6,95 euroa), 2-14 -vuotiaat ja opiskelijat 1190 HUF (4,9 euroa).
  • Tropicarium District XXII, Nagytétényi út 37-43., e-mail: . Aikuiset 1900 HUF, 4-14 -vuotiaat 1200 HUF.
  • House of terror Andrássy út 60. Kommunistiteemainen museo. Aikuiset 1500 HUF, opiskelijat 750 HUF.
  • Mementopuisto 22. district, corner of Balatoni út and Szabadkai utca, +36 1 425 7500. Aukeaa klo 10, sulkeutuu auringonlaskun aikaan. Neuvostoaikaisten patsaiden puisto. Aikuiset 1500 HUF, opiskelijat 1000 HUF.
  • Unkarin Kansallismuseo Múzeum krt. 14-16., +361 338-2122, e-mail: . Klo 10-18, maanantaisin suljettu.
  • Kuninkaallinen palatsi.
  • ParlamenttiKossuth Lajos tér. EU-kansalaisille ilmainen.
  • Pyhän Tapanin Basilika.


Tee[muokkaa]

  • Budapest marathon ja Budapest puolimarathon .
  • Teatteri- ja oopperaesityksiä. Budapest on maailman tärkeämpiä klassisten esitystaiteiden keskuksia.
  • Unkarilainen kylpy. Unkarilaiset ovat kehittäneet turkkilaista kylpyä edelleen. Kaupungissa on monta paikkaa jossa voi kylpeä kuumassa lähteessä ja käydä turkkilaistyyppisessä saunassa.

Osta[muokkaa]

  • West End City Center 6. district, Váci út 1-3., e-mail: .
  • Mammut Lövőház Street 2-6., +361 345-8020, e-mail: .
  • Duna Plaza 8. district, Váci út 178., e-mail: .
  • Central Market Hall9. district, Fővam tér. Suuri 3-kerroksinen torihalli.

Syö[muokkaa]

Edulliset[muokkaa]

  • KiskakukkPozsonyi út 12 (lähellä Margareetansiltaa, Katona Jozsefin ja Radnoti Miklosin välillä.), +36 1 4500-829. Perinteinen unkarilainen keittiö, erikoisuutena täytetty kaali ja erilaiset liharuuat, suuret annokset. Ystävällinen englantia osaava henkilökunta, WLAN, kaikenikäisiä asiakkaita. Kaksi ruokalajia, oluen ja talon viinin kera HUF 7000.
  • Stex AlfredJozsef korut 55-57 (Barossin ja Boulevard Jozsefin kulmassa). Pub, casino ja ravintola yhdessä. Hyvää ja edullista ruokaa. 1.000-3.000 HUF.
  • MarximKisrókus utca 23 (15 minuutin kävelymatkan päässä Moszkva téristä. Seuraa 4/6-raitiovaunun raiteita ja löydä Kisrókus utca vasemmalla ison ruman toimistorakennuksen takana. Seuraa punaista tähteä.), +36 1 316-02-31. Pub-tyyppinen ravintola, varsin savuinen. Nuori kävijäkunta ja erikoinen näkemisen arvoinen kommunismi-teemainen sisustus. Voit tilata "Leninin suosikki"-pizzaa. noin 1000 HUF.
  • Megnyilt Ildiko KonyhajaI.Kerulet, Fo utca 8 (Bussi 16 Buda-vuoren tunnelin lähellä olevalle asemalla, sen jälkeen noin 500 m pohjoiseen). Su-Pe 11:30-17:30, Sapatti 11:30-16:30, Lauantaisin kiinni. Kodikas ja edullinen ravintola jossa tarjoillaan perinteistä unkarilaista ruokaa. Ruokalistalla on mm. gulassikeittoa ja pannukakkua.
  • Pozsonyi kisvendéglőRadnóti Miklós utca 38 (Margareetansillan lähellä, Pozsonyi útcan ja Radnóti utcan kulmassa). Perinteinen unkarilainen ravintola, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Parlamenttitalosta. Valtavat annokset.
  • Gerloczy Cafe Gerlóczy utca 1, +36(1)235-0953. Pieni kodikas kahvila jossa tarjotaan ruokaakin lounasaikaan. Perjantaina listalla kokin kalaerikoisuus. Ajoittain elävää rauhallisempaa musiikkia. Ilmainen WLAN kahden ruokalajin menyy 1275 Huf, kolme ruokalajia 1600 Huf..

Keskihintaiset[muokkaa]

  • Mongolian BarbecueXII kaupunginosassa; Marvany utca 19/a, +36 1 212-1859. Buffetti lähellä Déli-rautatieasemaa, hintaan kuuluu rajattomasti olutta ja viiniä.
  • FatálVáci utca 67, +36 1 266-2607. Mahdollisesti ainoa käymisen arvoinen paikka Váci utca-kadulla. Sekä matkailijoiden että paikallisten suosiossa. Sijaitsee tunnelmallisessa kellarissa. Isot annokset, ruoan saa mukaankin jos ei jaksa syödä annoksen loppun. Paikka on hyvin suosittu joten ennakkovaraus kannattaa. Pääruoat 1500-2500 HUF.
  • MúzeumMúzeum Körút 12 (Kansallismuseon lähellä), +36(1)267-0375. Hyvä, hienohko ravintola jossa voi maistaa unkarilaista ruokaa ja viiniä. Syömässä käyvät niin reppumatkailijat kuin paikallisetkin.

Hintavat[muokkaa]

  • Képiró V. Képiró utca 3, +36(1)266-0430. arkisin 12-15, 18 - 24, lauantaisin 18-24. Moderni unkarilainen haute cuisine-ravintola. Erinomainen unkarilainen viinilista. Henkilökunta puhuu erinomaista englantia.
  • Seoul HouseFo utca 8, 201-9607. Etelä-Korean suurlähetystön vieressä, joidenkin mielestä paras korealainen ravintola Korean ulkopuolella. pääruoat 2000 HUF.
  • Gundel Állatkerti út 2, +36(1)468-4040, e-mail: . Yksi Budapestin parhaimmista ravintoloista. Omia viinejä ja gourmet-ruokia (juustoja, hanhenmaksaa jne.) joita myydään myös mukaan. Pukupakko, tähän ravintolaan ei ole t-paidassa ja shortseissa asiaa.

Juo[muokkaa]

Kahvilat[muokkaa]

  • RuszwurmSzentháromság utca 7, +36-1 375-5284. 10-19. Budapestin vanhin toiminnassa oleva kahvitupa. 1820-luvun sisustus on vielä kunnossa ja käytössä.
  • Anna CafeVáci utca 5, 266-9080 tai 318-2016?). Budapestilainen kahvilaketju jolla on useita toimipaikkoja, hyvä teevalikoima ja ilmainen WLAN.
  • Centrál Kávéház Károlyi Mihály utca 9, +36(1)266-2110. Centrál Kávéház on kuuluisa kallis kahvila.
  • Gerbeaud Vörösmarty tér 7, +36(1)429-9000. Budapestin kuuluisin kahvila jossa interiööri on vuodesta 1858. Hinnatkin ovat sen mukaisia, mutta leivokset ja jälkiruoat ovat hintansa arvoisia.
  • New York Kávéház Erzsébet körút 9-11, +36(1)322-1648. 9-24. Toinen "maamerkki", ennen toista maailmansotaa erityisesti kirjailijoiden suosiossa. Vuonna 1956 Unkarin kansannousun yhteydessä neuvostopanssarivaunu tuhosi osan kahvilaa ja merkit ovat vielä jäljellä. Remontoitu 2006.

Viinituvat[muokkaa]

  • Unkarilaisten viinien talo (Magyar Borok Háza), I. Szentháromság tér 6. 12-20. Paikka jossa voi maistella erilaisia unkarilaisia viinejä, kuten nimikin kertoo.
  • Gundel 1894 Food & Wine Cellar (Borvendéglő), Állatkerti ú. 2, +36(1)468-4044, e-mail: . ma-la 18-23; happy hours 17-19. Hyvä paikka maistella ja ostaa Gundel-ravintolan viinejä. Tarjoaa myös keittoa ja joitakin ruokia.

Baarit & pubit[muokkaa]

  • Kuplung Király utca 46. Maanalainen baari entisessä autokorjaamossa, minkä takia baari on nimeltään "kytkin". Tanssilattia, yleensä livemusiikkia, ystävällinen henkilökunta ja kohtalaiset hinnat. Varsinkin myöhemmin illalla täynnä. Paikallisten kesken suosittu, joskaan matkailijat eivä ole vielä löytäneet tänne.
  • Beckett's Irish Pub Bajcsy Zsilinszky út 72, +36(1)311-1035. ark. 12-01, la -02, su suljettu. Väittää olevansa Budapestin ainoa irkkubaari. Kuuluisa kalliista mutta hyvistä drinkeistään.
  • Morrisons English PubRevay utca, 25 / Andrássy út 20, +36(1)269-4060. Maanalainen pubi jossa on tanssilattia ja karaoke. Hauska paikka mennä kavereiden kanssa, halpaa olutta.

Yökerhot[muokkaa]

Tavallinen huijaus Budapestissa on tyttö joka houkuttelee ohikävelevän matkailijan "suosikkiyökerhoonsa" ja pyytää tarjoamaan drinkin. Sitten kun lasku tulee, se voikin olla satoja tai tuhansia euroja. Ja siinä vaiheessa on liian myöhäistä; et pääse ulos maksamatta. Valitse siis baarisi/yökerhosi itse äläkä tilaa mitään ellet saa nähdä hintaa ensin.

  • Dokk BeachHajógyári sziget (3. kaupunginosa), +36 20 91 999 91. Saari keskellä Tonavaa joka on muutettu open-air klubiksi. Tunnelma on kuin olisit keskellä musiikkivideota, 6 erilaista teemakerhoa ja mahdollisuus ottaa vastaan jopa 10000 ihmistä.
  • A38laiva Tonavalla (3 min. Petőfin sillalta etelään Budan puolella). Vanha ukrainalainen laiva joka on muutettu yökerhoksi, monenlaista livemusiikkitarjontaa.
  • Gödör KlubErzsébet tér (Pestin keskustassa, Deák ferenc tér-metroaseman vieressä). Tässä baarissa/kerhossa voi nauttia drinkistä ja kuunnella musiikkia päivisin ja öisin, kesäisin terassi.
  • West Balkán VIII. Futó u. 46, +36(20)473-3651. Rauhallinen arkisin mutta mahtavaa menoa viikonloppusin. Iso mutta kodikas, DJ, tanssilattiaa ja joskus live-esiintymisiäkin. ilmainen, ellei ole live-esitystä.

Nuku[muokkaa]

Edulliset[muokkaa]

  • Appartement Sinko [19] Kahden makuuhuoneen asunto 1-4 hengelle. Sijainti keskustassa. Ilmainen nettiyhteys Internet.
  • Appartement Akacia [20] ilmainen pysäköinti, kahden makuuhuoneen asunto 2-5 hengelle, sisältä puutarha, WIFI
  • Astorihostel [21]. Karoly korut 16. Tel. +36-20-588-5556. Myös lähellä metroasemaa Astoria ja Tonava-joen Hostel ja erottaa huoneistoissa on kylpyhuone ja keittiö.
  • Acehostel [22], Vaci utca 46. Tel. +36-20-565-8794. Yksityinen huonetta, yksi kulma kävely kadulla ja toisen korttelin päässä Tonava. Pienessä hostellissa ja huoneistoja ympäröivät pubeja ja ravintoloita.
  • 1 ST Hostel [23] +36-20-915-1029. Halvat hostellit, keskeinen sijainti, erityisestä pyynnöstä suuria ryhmiä jopa 8-15 henkilöä
  • Basilicahostel [24], +36-20-915-1039. Halpa, Keski-, yksityisiä. Yksityinen ensuites lähellä St. Stephan katedraali
  • Buda Castle Apartment Iskola utca 34, +36(309)547 851, e-mail: . Asuntomajoitusta, 36,60 €/yö
  • Tiger Tim's Place58 Terez Korut, Buzzer 64, +36 20 292-8320. Vanhassa rakennuksessa sijaitseva hostelli jossa on kodikas tunnelma. Voi olla vaikea löytää, opastekilpiä ei ole. ~4000HUF.
  • The Backpacker Guesthouse Takács Menyhert Utca 33, +36 (1) 385-8946, e-mail: . Keskikokoinen suosittu hostelli. Keittiö, pienimuotoinen edullinen baari, olohuoneessa paljon elokuvia, ruokakauppa lähellä. Rauhallinen sijainti lähellä 51/53-raitiolinjaa. dormi 3000-3500HUF, 2hh 4500HUF.
  • Manzard pension Bláthy ottó u. 21, e-mail: . Sijaitsee rauhallisessa esikaupunkialueella lähellä Népligetpuistoa. Keskustaan 5 minuutin matka autolla tai vartin matka bussilla tai metrolla.
  • Aventura Boutique Hostel 1132 Visegrédi str.12, +36-1-239-0782, e-mail: . Keskeinen sijainti, puhtaat ja hienot huoneet, ystävällinen henkilökunta. Hyvä aamiainen ja ilmainen nettiyhteys. 14-18EUR.

Keskihintaiset[muokkaa]

  • Astra Hotel Vám u. 6, +36 (1) 214-1906, e-mail: . Toimiva ja asiallinen hotelli. 1hh €97/€84, 2hh €112/€99, sviitti €139/€129, perhesviitti €145/€165.
  • Luna HotelVegyész utca 17, +36 1 204-6868. Kolmen tähden hotelli, rakennettu 2001. Sijainti 20 minuuttia keskustasta etelään 47 linjan raitiovaunulla. Ympärillä paljon edullisia ravintoloita, baareja ja kauppoja. alk. 49 € aamiaisella.
  • K+K Hotel Opera Révay utca 24, +36-1-269 02 22, e-mail: . Ydinkeskustassa, Opera-metroaseman vieressä.
  • Radio Inn Benczúr u. 19, +36 1 142-8347. alk. 43 €. Pieni kolmen tähden asuntohotelli rauhallisella paremman luokan asuntoalueella Keskuspuiston lähellä.

Hintavat[muokkaa]

  • The Gresham Palace Roosevelt Tér 5-6, +36 (1) 268-6000. Entisöity Art Nouveau-talo keskellä Pestin kaupunginosaa, Széchenyin ketjusillan, Tonavan ja Linnavuoren lähellä. Hotellin kahvila ja ravintola kuuluvat Budapestin hienoimpiin.
  • Grand Hotel Royal and SPA Erzsébet körút 43-49, +36 1 479 4000, e-mail: . Perinteikäs vuonna 1886 perustettu luksus-SPA-hotelli.
  • Danubius Hotel Gellert Szent Gellért tér 1, +36-1-889-5501, e-mail: . Sijaitsee Gellértvuoren juurella Tonavan rannalla lähellä bisnes- ja shoppailualueita. Tämänkin hotellin yhteydessä on kuuluisa kylpy.
  • Novotel Budapest Congress Alkotás u. 63-67, +36 1 372-5400, e-mail: . Liikemieshotelli keskustassa.

Leirintäalue[muokkaa]

  • Camping Haller, Budapest **, Haller utca 27., Budapest, 1096, E-mail: info@hallercamping.hu GSM: (+36) 20-367-4274, Puhelin: (+36) 1-476-3418 Hinnasto: 5 € / henkilö / yö, 9 € / teltta / yö, 13 € / asuntoauto / yö. GPS: LAT 47.475833 LON 19.082916 Hyvin varustettu, kodikas leirintäalue rauhallisessa puistossa Budapestin keskustassa.
    Camping Haller, Budapest

Pysy turvassa[muokkaa]

Tavallisten varotoimenpiteden lisäksi matkailijan tulisi tietää että monet ravintolat lisäävät laskuun kaikenlaisia pöytä- ja lisämaksuja; tämä koskee etenkin paikkoja jossa käy paljon turisteja. Jos jotain mitä et ole tilannut ilmaantuu pöytään joudut todennäköisesti maksamaan siitäkin.

Tavallinen huijaus Budapestissa on tyttö joka houkuttelee ohikävelevän matkailijan "suosikkiyökerhoonsa" ja pyytää tarjoamaan drinkin. Sitten kun lasku tulee, se voikin olla satoja tai tuhansia euroja. Ja siinä vaiheessa on liian myöhäistä; et pääse ulos maksamatta. Valitse siis baarisi/yökerhosi itse äläkä tilaa mitään ellet saa nähdä hintaa ensin.

Pysy terveenä[muokkaa]

Ota yhteyttä[muokkaa]

  • Suomen suurlähetystö Kelenhegyi út 16/A, 1118 Budapest XI, +361-279 2500, e-mail: .

Jatka matkaa[muokkaa]

Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!