Wikimatkoista
Laituri on jatke keskustasta uimarannalle johtavalle promenadille

Palanga on pieni kaupunki, mutta hyvin suosittu lomakohde Liettuassa. Täällä on ehkä Baltian parhaat rannat sekä kuumin yöelämä kesäisin.

Ymmärrä[muokkaa]

Mitä Suomen ylimystö teki 20 ja 30-luvuilla? En tiedä heistä, mutta liettualainen tapasi viettää kesänsä Palangassa, maakaistaleella, joka Latvialta hankittiin itsenäistymisen aikoihin. Vaihtokauppa toi tällöin Liettualle sen ensimmäisen merenrantakaupungin (Klaipeda vallattiin Saksalta myöhemmin), ja Latvia sai itäosista metsää.

Palanga on hiekkarannastaan tunnettu kaupunki, joka aluksi oli kylpyläkohde, mutta myöhemmin kehittyi vastaamaan lähes Välimeren alueen rantalomakohteita. Ainoat erot jotka tulet huomaamaan ovat männynkävyt, sameampi vesi (tosin kirkkaampi kuin Itämeri Suomessa), ja halvemmat hinnat. Palanga onkin virkistävä vaihtoehto Välimerelle: simpukankuorien sijasta voit kerätä meripihkaa, sen ainaisen Efesin sijasta saat kunnon olutta, ja kyllä savukala tai saslik aina viininlehtikääryleet voittaa.

Palangan elää turismista. Täten kaupungilla on tarjota hyvät palvelut ja englannilla pärjää. Talvisin, kaupunki on lähes tyhjä uutta vuotta lukuunottamatta. Kuten missä tahansa muussakin kausilomakohteessa, majoituksen hinnat vaihtelevat sesongin mukaan, ja kauden aikana tarjouksia on harvakseltaan.

Tule[muokkaa]

Palangan lentokenttä

Palangaan pääset Suomesta lentämällä suoraan Palangan lentokentälle Riian kautta Air Balticilla, lentämällä muualle Liettuaan ja ottamalla bussin, tai ajamalla autolla suoraan Suomesta.

Palanga sijaitsee Itämeren rannalla ja Suomesta ajettaessa Riian jälkeen jatka reittiä Jelgava-Siauliai (latviaksi Sauli) -Palanga.

Liiku[muokkaa]

Palanga on mukavan kompakti kaupunki, etkä tarvitse liikkumiseen muuta kuin hyvät kengät. Kesäaikaan, kaupunki on hyvin suosittu, eikä parkkipaikkojen löytäminen ole helppoa, saati aina edes mahdollista. Palangan lähellä sijaitsee Šventojin kylä - toinen suosittu rantalomakohde - jonne pääset linja-autolla. Aikataulut ja reitit löydät kaupungin bussipysäkeiltä.

Kaupungissa on useitä pyöriä ja polkuautoja vuokraavia yrityksiä ja polkuautot ovat yllättävän suosittu liikkumismuoto. Jos siis et jaksa kävellä, vaihtoehtoja on tarjolla.

Näe[muokkaa]

Meripihkassa säilyneitä hyönteisiä Meripihkamuseossa
Palangan kirkko

Palangan nähtävyydet ovat mereen johtava pitkä laituri sekä meripihkamuseo ja sen ympäröivä palatsialue.

  • Meripihkamuseo Vytauto g. 17, +370 460 51319, e-mail: . Kesäisin ti-la 10.00–20.00, su 10.00-19.00. Meripihkamuseossa näet erilaisia meripihkaesineitä, Jurassic Parkista tuttuja meripihkahyönteisiä ja maailman suurimman pihkamöntin. Aikuiset 2,32 €, lapset ja opiskelijat 1,16 €, alle 7v 0 €.

Tee[muokkaa]

Palangaan voi tulla tekemään vain kahta asiaa, jotka eivät välttämättä ole ristiriidassa: makaamaan Voit rauhassa maata rannalla tuhansien muiden turistien joukossa, uida meresä, vuokrata vesiskootterin, pelata rantalentopalloa, viettää aikaasi nudistirannalla tai vuokrata pyörän tai polkuauton.

Suositeltavaa toimintaa ovat auringonotto päivisin ja iltaisin ravintoloissa tai baareissa chillailu. Kävelykadun varrella on useita huvipuistoista tuttuja laitteita, peliautomaatteja sekä vaikka hierontapalveluita.

Osta[muokkaa]

Katuesiintyjä kävelykadulla

Palangasta löydät kaiken maailman turistirihkamaa aina egyptiläisistä kissapatsaista kiinalaisiin viuhkoihin. Kävelykadun alussa on taidemarkkinat, josta voit ostaa tauluja, sekä meripihkataidetta. Oikealla puolella on Palangan meripihka-artesaanien omat myyntikojut, joista saat takuulla aitoa meripihkaa. Suosittuja tuliaisia ovat meripihka-puut. Suositeltava ostos on pussillinen kaljaa/siideria sekä pientä purtavaa Maximasta, joita kaupungissa on kaksi: linja-autoaseman viereisellä torilla sekä kävelykadusta jatkuvan tien varrella, noin 400 metriä eteenpäin. Nämä tietenkin on hyvä kuluttaa hiekkadyynillä istuen auringon laskiessa.

Syö[muokkaa]

Palanga on merenrannalla, ja tämän huomaat useina kalaravintoloina. Kaupungissa on totta kai myös se pakollinen Cili Pica -ketjun pizzeria.

  • De Cuba Basanavičiaus 28, +370 460 51011. ma-su 10.00-24.00. Suuri ja tyylikäs latino-ravintola, joka ei todellakaan rajoitu etupihan penkkeihin: takapihalla on suihkulähteistä lähtien kaikki mitä perheravintolalta voi vaatia. Melko edulliset hinnat varsinkin ennen kahdeksaa. Talvisin auki ainoastaan viikonloppuisin.
  • Žuvinė Basanavičiaus g. 37A, +370 460 48070, e-mail: . ma-su 11.00-24.00. Palangan paras kalaravintola, joka on myös hinnaltaan suomalaista tasoa. Kala alk. 6 €/100g, ja esim. lohiannos lisukkeineen 14 €.
  • HBH Juozo Alus Žibininkain kylä Palangasta noin 5 km koilliseen, +370 445 44423, e-mail: . Jos käytettävissäsi on auto, et voi missään nimessä jättää tätä kohdetta väliin. Ravintola-hotelli-panimo-viihdekeskus tarjoaa kaikille jotakin. Todella hyvät ja isot annokset, oman panimon olut vaikka litran tuopista (sekä tietenkin mukaan), kotieläinpuisto, vanhoja neuvostoautojen romuja on näytillä sekä tietenkin myös majoitusvaihtoehtoja. Päivän keitto 1,6 €, kala-ateria lisukkeineen 8,5 €, 2hh 35 € / yö.

Juo[muokkaa]

Palangassa yleensä juomana tarjotaan Klaipedasta kotoisin olevaa Svyturys-olutta. Vaihtoehtoja ei aina ole paljoa - lähinnä iso vs. pieni tai tumma vs. vaalea, mutta kun perustuote on kunnossa, niin tämä ei haittaa.

Baarit & pubit[muokkaa]

Yökerhot[muokkaa]

  • DiabloJ.Basanavičiaus g. 9/S.Daukanto g. 3, +370 602 79666. ma-su 22.00-06.00. Strippiklubi kävelykadun päässä.
  • Laukinių Vakarų Salūnas , +370 460 52831, e-mail: . su-ke 09.00-04.00 to-la 09.00-05.00. Villin lännen saluunassa pidetään usein konsertteja.
  • Šachmatinė J. Basanavičiaus str. 45, +370 698 59116, e-mail: .

Nuku[muokkaa]

Jos haluat tulla Palangaan, varaa majoituksesi etukäteen. Tätä ei voi mitenkään ylipainottaa, sillä kaupunki on kesäisin täpösentäynnä turisteja. Ajattele tilannetta siten, että olet menossa Seinäjoelle provinssirokkiin ja haluat yöpyä hotellissa ilman etukäteisvarausta - mitä luulet, onnistuuko? Suosittuja majoitusmuotoja ovat teltta ja mummojen vuokraamat huoneet, mutta kyllä kaupungissa useampi oikea hotellikin toimii. Jos haluat yrittää tätä mummo-majoitusta, tarvitset yleensä vähintään venäjän kielen auttavat taidot, mutta voit saada todella hyvän huoneen halvalla. Mummot bongaat sisääntulotien varrella, et voi mitenkään erehtyä kylttilaumasta.

Edulliset[muokkaa]

  • Palangos žuvėdra Meilės al. 11, +370 460 53253, e-mail: . Palangan lepokoti tarjoaa huoneistoja, joissa kaikissa on vähintään TV ja jääkaappi. Yhteensä 92 huonetta, ja hinnat ovat kahden hengen huoneille - eli edullisia. Aamiainen kahdelle sisältyy hintaan." 2hh: 30€-75€ ajankohdasta riippuen.

Keskihintaiset[muokkaa]

  • Hotelli Alanga *** S.Nėries g. 14, +370 460 49215, e-mail: . Hotelli Palangan keskustassa. Huoneissa (47 kpl) vähintään minibaari ja tv. Huoneet ovat 2 hengelle, ja aamiainen sisältyy hintaan. Halvin 2hh: 45€-100€ ajankohdasta riippuen.

Hintavat[muokkaa]

  • Hotel Palanga ***** Birutės alėja 60, +370 460 41414, e-mail: . Viiden tähden kallis kylpylähotelli. Huoneissa TV, Internet, minibaari, ilmastointi, parveke, kassikaappi ja hälyytin. Huoneet ovat sisustettu vartavasten hotellille suunnitelluilla huonekaluilla, jotka voittivat vuonna 2003 design palkinnon. Tarjolla on myös SPA-paketteja sekä melko suomalaisittain melko edulliset kylpylähoidot.
  • Palangos Vėtra **** Daukanto g. 35 / S. Dariaus ir S. Girėno g. 17, +370 460 53032, e-mail: . 30 huoneen hotelli, jossa huoneissa on TV, hiustenkuivaaja ja minibaari sekä internet. Hotellin asukkaat saavat 10% alennuksen FeminaBona SPAhan, joka sijaitsee hotellin yhteydessä 2hh: 56€-98€ ajankohdasta riippuen.

Pysy turvassa[muokkaa]

Turvallisuuttasi voi uhata lähinnä muut turistit sekä merivirta. Älä jätä tavaroitasi vartioimatta, äläkä ui liian pitkälle mereen.

Pysy terveenä[muokkaa]

Suurin uhka terveydellesi Palangassa on auringonpistos tai ruokamyrkytys: älä osta hiekkarannalla juoksevilta myyjiltä ruokaa (tölkkiolut on tietenkin turvallista), ja osta savustettua kalaa ainoastaan myymälöistä, älä polkupyöränperästä tai veneestä myyviltä henkilöiltä.

Ota yhteyttä[muokkaa]

Kuten kaikkialla muuallakin Liettuassa, suomalainen liittymä toimii, mutta jos haluat soittaa Liettuan sisäisiä puheluita, osta prepaid-kortti kaupasta tai kioskista. Kortti maksaa noin euron, ja sitä voi ladata alkaen parin euron summalla.

Internetiin pääset hotellissasi tai joissakin kahviloista.

Jatka matkaa[muokkaa]

Klaipeda on lähellä, ja sieltä matka jatkuu Kuurin kynnäkselle. Latvian puolella Liepaja on melko lähellä.

Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!