Siirry sisältöön

Wikimatkoista
Frauenkirche

München on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki, joka sijaitsee Etelä-Saksassa, Baijerin osavaltiossa, on myös osavaltion pääkaupunki. Väkiluku n. 1,4 milj joka tekee Münchenistä Saksan kolmanneksi suurimman kaupungin Hampurin jälkeen.

München sijaitsee Isar joen varrella Baijerin osavaltiossa etelä-saksassa. Kaupunki on kuuluisa kauniista arkkitehtuurista, kulttuurista, ja vuosittaisesta Oktoberfest olutjuhlastaan. Münchenin kulttuuritarjonta on vertaansa vailla Saksassa, Museoiden laatu on jopa joidenkin mielestä korkeampi kuin Berliinissä. Monet matkailijat ovat ihastuneet kaupungin kauniiseen arkkitehtuuriin. Vaikka kaupunki vaurioitui pahasti pommituksissa toisen maailmansodan aikana, monet sen historialliset rakennukset on rakennettu uudelleen ja keskusta on säilynyt enimmäkseen samana kuin vuonna 1800. Myös Münchenin suurin kirkko, Frauenkirche ja kuuluisa kaupungintalo (Neues Rathaus ) ovat säilyneet hyvin.

Tule

[muokkaa]

Lentokoneella

[muokkaa]

Münchenin lentoasema Franz-Josef Strauss (IATA: MUC) on Saksan toiseksi suurin kenttä, heti Frankfurtin jälkeen. Sinne lentää Helsingistä suoraan Finnair ja Lufthansa. Lento kestää noin 2,5h

Kenttä sijaitsee noin 30 km keskustasta koilliseen. Sinne pääsee helposti S-Bahnilla, jonka linjat S1 ja S8 yhdistävät kentän kehärataa pitkin n. 40 minuutissa keskustaan. Junat kulkevat noin kymmenen minuutin välein, ja itäistä puolta kiertävä S8 on hieman nopeampi kuin S1. S1:llä kentällä palatessa pitää olla huolellinen, sillä Neufahrnin asemalla juna jakautuu kahteen osaan: puolikas menee Freisingin kaupunkiin, ja vain puolet lentoasemalle. Kertalippu kentältä maksaa suolaiset 10,40€, joten onkin viisaampaa ostaa koko päivän lippu hintaan 10€ yhdelle tai 18€ kahtesta viiden hengen ryhmälle.

Junalla

[muokkaa]

Münchenin päärautatieasema (Hauptbahnhof) sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Sieltä on hyvät yhteydet kaupungin tiheään julkisen liikenteen verkostoon. Asemalta löytyy paljon maikailijoille hyödyllisiä palveluita kuten monia ravintoloita, matkamuistokauppoja, supermarket (joka on auki myös sunnuntaisin) matkatoimisto sekä Deutsche bahnin lipunmyynti sekä palvelupiste. Deutsche Bahn pitää Müncheniä yhtenä saksan liikenteensä solmukohdista ja tarjoaa paikallis- sekä kaukoliikenneyhteyksiä moniin saksan kaupunkeihin. Münchenistä on myös suurnopeusjuna TGV:llä yhteys Pariisiin ja Strasbourgiin, sekä suoria yhteyksiä muun muassa: Amsterdamiin, Budapestiin, Innsbruckiin, MAriboriin, Milanoon, Roomaan, Salzburgiin, Venetsiaan, Veronaan, Wieniin ja Zürichiin

Bussilla

[muokkaa]

Autolla

[muokkaa]

München on hyvin yhteydessä Saksan ja Itävallan moottoritieverkostoon (Autobahn).

  • A8 Johtaa lännessä Augsburgiin, Ulmiin, Stuttgartiin, Karlsruheen ja Rosenheimiin sekä Salzburgiin idässä
  • A9 Johtaa pohjoiseen Ingolstadtiin, Nürnbergiin, Leipzigiin sekä Berliiniin
  • A92 Johtaa Landshuttiin ja Deggendorfiin koiliseen
  • A99 on moottoritiekehä kaupungin ympäri joka yhdistyy useaan poistumisväylään. Münchenissä on kaksi sisempää kehää tämän lisäksi. Mittelrer Ring sekä Altstadtring.

Munchenin ruuhkaliikenne voi olla haasteellinen kokemus, Koska parkkipaikkoja on rajoitetusti varsingin kaupungin keskustassa on suositeltavaa jättää auto parkkiin keskustan ulkopuolelle ja liikkua julkisilla kulkuvälineillä.

Liiku

[muokkaa]

Metro, juna, linja-autot ja raitiovaunut

[muokkaa]

Paras tapa liikkua Münchenissä on julkinen liikenne . Kaupungin julkinen liikenne koostuu lähiliikennejunista (S-Bahn), metrosta (U-Bahn), raitiovaunuista sekä busseista. Metrolla pääsee melkein kaikkialle keskustassa.

Keskustan alueella kaikki S-bahn linjat kulkevat samaa reittiä Donnersbergerbrücken ja Ostbahnhofin asemien välillä. Linjakarttoja on kaikilla asemilla ja ne ovat varsin selkeitä ja helppoja ymmärtää.

On vain yksi lippujärjestelmä, jonka nimi on MVV joka tarjoittaa, että voit käyttää kaikkia kulkuvälineitä samalla lipulla. Voit ostaa kertalipun, ryhmälipun, viikkolipun tai kuukausilipun. Yksi kertalippu keskustan alueella maksaa 2,80€. Lippuja voi ostaa metroasemien auloista löytyvistä automaateista.

Kävellen

[muokkaa]

Kaupungin keskusta on varsin tiivis ja suurin osa nähtävyyksistä on kävelyetäisyydellä toisistaan, aivan ydinkeskusta ja ostoskadut on varattu vain jalankulkijoille.

Näe

[muokkaa]

München tarjoaa vierailijoille paljon nähtävää ja koettavaa. Siellä on jotain kaikille etsitpä sitten taidetta ja kulttuuria, ostosmahdollisuuksia, kulinaristisia kokemuksia, yöelämää, urheilutapahtumia tai perinteistä saksalaista olutkulttuuria.

  • Sea life , Willi-Daume-Platz 1.

Palatsit ja Linnat

[muokkaa]
Nymphenburgin linna
  • Residenz. Residenz on baijerin entisten hallitsijoiden palatsi joka sijaitsee kaupungin keskustassa. Rakennettu vuonna 1385, Residenz oli alun perin pieni vallihaudoin varustettu linna, ja vähitellen Wittelsbachin hallitsijasuku laajensi sitä. He käyttivät sitä vuoteen 1918 asti asuinpaikkanaan. Residenz koostuu kolmesta osasta: Königsbau, Alte Residenz ja Juhlasali. Juhlasalin siipi sisältää Cuvilliés teatterin. Siellä sijaitsee myös Herkulessali, Baijerin radion sinfoniaorkesterin esiintymispaikka. Residenzin kohokohtia ovat Renessanssi antikvaario, entisten hallitsijoiden galleria sekä Baijerin kuninkaalliset arvomerkit aarrekammiossa.
  • Nymphenburgin linna ja puisto (Lähin paikallisjuna-asema on München-Laim, jolta on 2 km kävelymatka linnaan).

Kirkot

[muokkaa]
  • Frauenkirche. Kaupungin kuuluisin maamerkki. Kirkon kaksi tornia ovat kaupungin tunnusmerkki.
  • Theatinerkirche.
  • Peterskirche.
  • Michaeliskirche.
  • Asamkirche.

Rakennukset ja muistomerkit

[muokkaa]

Museot ja Galleriat

[muokkaa]
Museum Mensch und Natur
  • Deutsches Museum , Museumsinsel 1 (Lähinmetroasema Fraunhoferstraße). Avoinna päiväittäin klo 9.00-17.00. Iso monikerroksinen museo, joka kattaa monta tieteenalaa. Sisäänpääsy 8,5e.
  • Museum Mensch und Nature (Nymphenburgin linna).
  • BMW Museum, Am Olympiapark 2.

Puistot

[muokkaa]
Olympiapark
  • Olympiapark (Lähin metroasema on Olympiazentrum, jolle liikennöivät linjat U3 ja U8). Vuonna 1972 rakennettu Olympiapuisto.
    • Olympiatrum. TV-torni. Pääsymaksu: 5,5e.
    • Olympic stadium.
    • Olympiasee. Lampi
  • Englischer Garten. Englisher Garten sijaitsee Schwabingin kaupunginosassa. Se on kaupunkilaisille tärkeä rentoutumispaikka. Puisto on suurempi kuin New Yorkin keskuspuisto. Puistosta löytyy useita olutterasseja joissa rentoutua kuten myös paljon polkuja, jokia, suuria nurmikenttiä ja puiston eteläosasta löytyy jopa pysyvä aalto jossa surffaajat näyttävät taitojaan.
  • Hellabrunn Zoo , Tierparkstraße 30 (Lähin metroasema Thalkirchen). Eläintarha Pääsymaksu 14e.

Tee

[muokkaa]
  • Oktoberfest . Joka vuoden syys-lokakuun vaihteessa järjestettävä maailman suurin olutfestivaali.
  • Pinakotheken . Joukko taidemuseoita Münchenin keskustassa.
  • Deutsches Museum , Museumsinsel 1, +49 89 21791. +49 89 2179 324. Maailman suurimpia tekniikan alan museoita.
  • BMW Museum , An Olympiapark 2, +49 180 2 118822.
  • Residenz" adress="Residenzstrasse 1. Baijerin entisten hallitsijoiden upea palatsi kaupungin keskustassa.

Osta

[muokkaa]

Dienerstrassella sijaitsee Dallmayr jossa myydään paljon herkkuja.

  • Riem Arcaden , Willy-Brandt-Platz 5 (Lähin metroasema Messestadt West).
  • Einkaufs-Center Neuperlach - pep , Ollenhauerstraße 6 (Lähin metroasema Neuperlach Zentrum).

Syö

[muokkaa]

Viktualienmarktin tori, lähellä Marienplatzia, on loistava lounaspaikka jos haluaa maistella paikallisia erikoisuuksia. Liha-, juusto-, hedelmä- ja muita kauppoja täynnä oleva tori tarjoaa esim. Leberkäsesemmel-sämpylät ja Weisswurst-makkarat alle kahden euron. Tori on auki läpi vuoden ja reilu kulhollinen vaikkapa gulassia Münchner Suppenküchesta (3-5€) lämmittää mukavasti talvella.

  • 1 Maily (GALERIA Kaufhofin alakerrassa). Pieni aasialainen ravintola. Kirkas kasviskanakeitto alle 4 €.

Juo

[muokkaa]
Hofbräuhaus

München on saksalaisen olutkulttuurin kehto. Paikallisista oluista tunnetaan parhaiten Löwenbraun lagerit (Helles) ja Erdingerin vehnäoluet (Weissbier), mutta münchenlaiset itse suosivat matalamman profiilin Augustineria.

Kahvilat

[muokkaa]

Baarit & pubit

[muokkaa]
  • Hofbräuhaus , Platzl 9, +49 (0) 89 / 29 01 36-0, e-mail: . Münchenin tunnetuin oluttupa, pakollinen turistikohde.

Yökerhot

[muokkaa]

Nuku

[muokkaa]

Münchenistä löytyy paljon erihintaisia majoitusvaihtoehtoja. Matkailijan kannattaa ottaa huomioon syys-lokakuussa järjestettävät Oktoberfest olutfestivaali jonka aikana koko kaupunki on täynnä ihmisiä ja majoituksen saaminen lähestulkoon mahdotonta. Oktoberfestille mielivät joutuvat usein varaamaan majoituksen jopa lähes vuotta aikaisemmin.

Edulliset

[muokkaa]

Keskihintaiset

[muokkaa]
  • Holiday Inn Munich City Centre , Hochstrasse 3 (S-Bahn Rosenheimer Platz), +49-89-48030. Täysin remontoitu 2008, pieni uima-allas (mutta ei punttista), baari, ravintola. Suora yhteys maanalaisen ostarin kautta S-Bahniin, lyhyt kävelymatka Deutsches Museumiin, hyvät junayhteydet Marienplatziin ja lentokentälle. 100€.
  • H2 Hotel , Olof-Palme-Straße 12 (Sijaitsee 9 km keskustasta itään. Lähin metroasema Messestadt West, jolle kulkee linja U2), e-mail: .

Hintavat

[muokkaa]

Pysy turvassa

[muokkaa]

Pysy terveenä

[muokkaa]

Ota yhteyttä

[muokkaa]

Jatka matkaa

[muokkaa]
  • Chiemsee - Baijerin suurin järvi vain tunnin ajomatkan päässä.
  • Dachau - keskitysleirimuseo, vain puoli tuntia junalla.
  • Füssen - suosittu lomakaupunki kahden tunnin junamatkan päässä. Kts. myös Neuschwanstein
  • Neuschwanstein - 'hullun' kuninkaan rakentama satulinna Füssenin kaupungin läheisyydessä.
  • Innsbruck ja Salzburg, Itävalta

Luo luokka

Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!