Siirry sisältöön

Wikimatkoista
Aseman länsipuolen täyttävät elektroniikka- ja kameraliikkeet.

Shinjuku on yksi Tokion erillisalueista.

Ymmärrä

[muokkaa]

Shinjuku on rakentunut valtavan rautatieasemansa ympärille, jonka kautta kulkee päivittäin eniten ihmisiä koko maailmassa. Aseman länsipuolella pilvenpiirtäjät seuraavat toisiaan. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Tokyo Metropolitan Government Buildingin kaksi tornitaloa tuntuvat löytyvän jokaisen nurkan takaa. Aseman itäpuoli puolestaan on vilkas shoppailukeskus ja bailupaikka.

Erityisesti ulkomaalaisia palveleva Tokion matkailuneuvonta sijaitsee Metropolitan Government Buildingin ykköskerroksessa ja on auki päivitätin 9:30-18. Materiaalia on saatavilla koko Japanista, ei vain Tokiosta.

Tule

[muokkaa]

Junalla

[muokkaa]

Ilmeisin tapa saapua Shinjukuun on juna. Rautatieasema on mieletön kokonaisuus, jonka monissa ostoskeskuksissa ja tavarataloissa saisi helposti kulutettua tuntitolkulla aikaa. Ulos päästäkseen on vain luotettava opasteisiin. JR:n linjat Yamanote, Chuo, Sobu ja Saikyo pysähtyvät asemalla. Tokyo Metron Marunouchi-linja sekä Toein Shinjuku- ja Oedo-linjat hoitavat oman osansa 3,3 miljoonan ihmisen kuljettamiseksi Shinjukun läpi joka päivä. Lisäksi vielä yksityisistä junalinjoista Keio, Odakyu ja Seibu Shinjuku tekevät pysähdyksen täällä.

Bussilla

[muokkaa]

Shinjukussa on kaksi bussiterminaalia; Keion bussiterminaali on aseman länsipuolella Yodobashi Cameran varsinaista liikettä vastapäätä, kun taas JR:n pitkän matkan bussiterminaali on aseman eteläpuolella. Käytännössä linjoja on joka puolelle Japania.

Näe

[muokkaa]
Tokyo Metropolitan Government Building
  • Tokyo Metropolitan Government Building (都庁 Tochō), 2-8-1 Nishi-Shinjuku (Metro Tochōmae E-28). Jättimäisen hallintorakennuksen (joku voisi kutsua tätä Tokion kaupungintaloksikin, mutta se tuntuisi hieman vaatimattomalta) yläkerroksissa on näköalatasanne, josta voi ihmetellä näkymiä joka suuntaan - ja vieläpä aivan ilmaiseksi.

Tee

[muokkaa]

Osta

[muokkaa]

Käytännössä kaikilla suurilla tavarataloketjuilla on myymälä Shinjukussa, moni Shinjuku-dorin varrella aseman itäpuolella.

  • Elektroniikka- ja erityisesti kameraliikkeitä Shinjukussa riittää. Moni näistä on pesiytynyt muutamaan kortteliin aseman länsipuolelle. Yodobashi Camera on ehdoton kingi, ja liikkeitä onkin käytännössä joka korttelissa. Yksittäiset myymälät ovat erikoistuneet eri tuotealueisiin, joten kannattaa kierrellä ympäriinsä. Muita suuria ketjuja on Bic ja Sakuraya. Map Cameran kaksi myymälää puolestaan keskittyvät käytettyjen kameroiden myyntiin ja valikoimaa riittää aina 50 vuoden takaisista malleista viime vuoden digijärkkäreihin.

Syö

[muokkaa]

Juo

[muokkaa]

Shinjuku on kuuluisa villistä yöelämästään. Merkittävimmät alueet, molemmat aseman itäpuolella, ovat Kabukichō (歌舞伎町), Tokion suurin ja pahamaineisin (mutta silti melko turvallinen) punaisten lyhtyjen alue, ja Shinjuku ni-chome (新宿2丁目), tunnettu homobaareistaan.

Kahvilat

[muokkaa]

Baarit & pubit

[muokkaa]

Yökerhot

[muokkaa]

Nuku

[muokkaa]

Edulliset

[muokkaa]

Keskihintaiset

[muokkaa]

Hintavat

[muokkaa]

Pysy turvassa

[muokkaa]

Pysy terveenä

[muokkaa]

Ota yhteyttä

[muokkaa]
  • Manboo Internet & Comic Cafe. Monikerroksinen nettikahvila aseman länsipuolella, jonka yksityiskopeissa voi vaikka hätätilanteessa nukkua.

Jatka matkaa

[muokkaa]

Luo luokka

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!