Sotši (venäjäksi Сочи) on kaupunki Etelä-Venäjällä Mustanmeren rannikolla. Kaupunki toimii vuonna 2014 Talviolympialaisten isäntäkaupunkina.
Ymmärrä
[muokkaa]Sotši on epävirallinen Venäjän kesäkaupunki ja sitä usein kutsutaankin 'mustan meren helmeksi'. Kaupunki on erityisesti venäläisten matkailioiden suosiossa ja se kerääkin vuosittain yli miljoona kävijää. Kumma kyllä, mutta Sotši:n vuosittaisista kävijöistä vain kolme prosenttia on ulkomaalaisia, vaikka kaupunki sijaitsee maantieteellisesti ihanteellisella paikalla.
2014 Talviolympialaiset
[muokkaa]XXII Talviolympialaiset järjestettiin esimmäistä kertaa Venäjällä 7-23.2.2014 Sotšissa. Sotši oli yllättävä valinta olympiakaupungiksi, koska kaupunkia hyvin usein ajatellaan kesäisenä lomakohteena palmuineen ja vaikka Venäjällä on lumisia kohteita pilvin pimein, komitea valitsikin juuri Sotšin. Läheinen Krasnaya Polyanan (suomeksi punainen aho) laskettelukeskus toimi myös Sotšin kisojen ajan lajien suorituspaikkana.
Tule
[muokkaa]Suomesta voi matkustaa Sotšiin lentämällä Moskovaan, jossa vaihtaa Sotšin lennolle. Myös Latvian Riiasta on suoria lentoja. Junalla voi tulla Sotšiin Moskovasta. 2014 vuoden olympiakisojen ajan kuljetusmahdollisuukset tietysti ovat kasvaneet ja useat yritykset tarjoavat kisakuljetuksia koko kisojen ajan. Mereltä saapuessa esim. risteilyaluksella on myös mahdollista vierailla Sotši:ssa 72 tunnin viisumivapaalla käynnillä.
Liiku
[muokkaa]Autolla
[muokkaa]Sotšin kuskien ajotyylin on usein nopeampi ja kaoottisempi kuin muualla Venäjällä ja lähempänä Kreikan tai Portugalin kuskien touhua. Sotšissa on myös erittäin vähän parkkipaikkoja ja usein autoja jätetään bussipysäkeille ja kävelykaduille.
Bussilla
[muokkaa]Sotši:ssa toimivat pikkubussit eli 'marshrutkat' ovat kätevä tapa liikkua paikasta toiseen, mutta pysäkit ovat usein venäjäksi, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki.
Kävellen
[muokkaa]Kävellen Sotšissa kannattaa liikkua lähinnä keskustassa koska siellä välimatkat ovat lyhyitä ja jalkakäytäviä on runsaasti. Olympiakohteiden välimatkat ovat pidempiä, mutta erilaiset sukkulabussit ja tietysti taksit ajavat niitä kellon ympäri.
Junalla
[muokkaa]Ehkä kätevin tapa liikkua kaupunginosien välillä on Suur-Sotši:n junarata, jota on kisoja edeltävien vuosien aikana jatkettu kahdella uudella linjalla.
Näe
[muokkaa]Sotšista kannattaa käydä myös katsomassa hienoja historiallisia nähtävyyksiä ja monumentteja kuten Stalinin kesäasuntoa tai Churchillin, Rooseveltin ja Stalinin patsasta.
Tee
[muokkaa]Näe, koe tai jopa osallistu Olympialaisiin!
Osta
[muokkaa]Syö
[muokkaa]Juo
[muokkaa]Kahvilat
[muokkaa]Baarit & pubit
[muokkaa]Yökerhot
[muokkaa]Nuku
[muokkaa]Edulliset
[muokkaa]Keskihintaiset
[muokkaa]Hintavat
[muokkaa]Pysy turvassa
[muokkaa]Pysy terveenä
[muokkaa]Ota yhteyttä
[muokkaa]Jatka matkaa
[muokkaa]Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen! |