Wikimatkoista
Lappajärven keskustaa

Lappajärvi [1] on kunta Etelä-Pohjanmaalla. Kunnan väkiluku vuoden 2022 oli 2 820 ihmistä. Kunnan rajanaapureita ovat Kauhava, Vimpeli, Alajärvi, Evijärvi, Veteli ja Lapua.

Tule[muokkaa]

Autolla[muokkaa]

Kantatie 68 kulkee Lappajärven Itäkylän läpi, kantatie 68:lta on noin 5,5 kilometrin matka Alarannantietä (seututie 711) pitkin Lappajärven keskustaan.

Valtatie 16:sta (sininen tie) Alajärven kohdalta on noin 28 kilometrin matka Lappajärven keskustaan.

Junalla[muokkaa]

Lähin rautatieasema sijaitsee 41 kilometrin päässä Kauhavalla johon pääsee Helsingistä junalla noin kolmessa tunnissa.

Lentokoneella[muokkaa]

Lähin lentoasema sijaitsee 75 kilometrin päässä Kruunupyyssä, toiseksi lähin Vaasassa 120 kilometrin päässä. Seinäjoen lentokenttä jota nykyisin käytetään vain tilauslentoihin sijaitsee 103 kilometrin päässä.

Liiku[muokkaa]

Autolla[muokkaa]

Oma auto on ehdottomasti kätevin ja paras tapa liikkua Lappajärvellä, pysäköintipaikkoja löydät helposti keskustasta. Lappajärvellä on kaksi polttoaineen kylmäjakeluasemaa sekä yksi palveluasema sekä polttoainetta myyvä kyläkauppa, joilta saat polttoaineen lisäksi myös muita oheispalveluita.

Bussilla[muokkaa]

Lappajärvellä toimii arkisin kaksi koulukuljetuslinjaa joita voi hyödyntää syrjäkylille matkustaessa.

Näe[muokkaa]

Lappajärven kirkko
  • Lappajärven kraatterijärvi. 78 miljoonaa vuotta sitten asteroidin törmäyksestä syntynyt Euroopan suurin kraatterijärvi.
  • 1 Lappajärven kirkkoFellmannintie 12, 62600. vuonna 1765 rakennettu puinen kirkko.
  • 2 Ateljee Tapio Autio Virsulantie 126, 62640.
  • 3 Lappajärven museo Kotiahonkuja 9, 62600.
  • 4 Meteoriittikeskus Nykäläntie 137, 62600. Meteoriittiaiheinen kivilaji- ja mineraalikokoelma.
  • NavettagalleriaLammintie 261B, 62600. Taiteilija Pentti Ala-Kojolan taideteoksia.
  • Kraatterijärven geokohteet . Erilaisia geologisia kohteita Lappajärvellä ja naapurikunnissa.

Tee[muokkaa]

  • Kalasta. Lappajärvi on hyvä kalapaikka kesäisin, myös pilkkiminen järven jäällä talvisin on mahdollista.
  • 1 Järviseudun Golfkenttä . 18 reikäinen golfrata Nykälänniemessä.
  • 2 Lappajärven kesäteatteri Itäkyläntie 97, 62600.
  • 3 Halkosaaren tanssilava Itäkyläntie 97, 62600. tanssit kesäisin lauantai-iltaisin.
  • 4 Kuoppalan frisbeegolfrata Kuoppalantie 221, 62600. Itäkylän Kuoppalassa pururadan yhteydessä.
  • 5 Kirkonkylän frisbeegolfrata Nissintie 47, 62600. Puistomainen frisbeegolfrata urheilukentän yhteydessä.
  • 6 Välijoen frisbeegolfrata Välijoentie, 62600. Monipuolinen frisbeegolfrata kalatiekanavan läheisyydessä.

Osta[muokkaa]

  • 1 S-marketKärnäntie 6, 62600. ruokakauppa Lappajärven keskustassa.
  • 2 AlkoKärnäntie 6 , 62600. alkoholikauppa S-marketin yhteydessä.
  • 3 M-Market ItäkyläAmmesmäentie 191, 62660. kyläkauppa Itäkylässä.
  • Lappajärven markkinat. järjestetään joka vuosi heinäkuussa.

Syö[muokkaa]

  • 1 KivitippuNykäläntie 137, 62600.
  • 2 Kahvila PikkupullaManeesintie 16, 62600.
  • 3 Pizzeria Kebab BESTManeesintie 5, 62600.
  • 4 Karvalan UnskiKarvalankuja 2, 62630.

Aktiviteetit[muokkaa]

Kirkkoniemen ranta

Ulkoilu[muokkaa]

  • Hernesniemen kuntorata, noin 4,7 kilometrin mittainen kuntorata noin 3,8 kilometrin päässä keskustasta, talvisin myös hiihtoladut.
  • Kuoppalan pururata, valaistu kuntorata jonka yhteydessä myös frisbeegolfrata Itäkylän perällä Kuoppalassa
  • Ammeskallion ulkoilureitistö, talvisin hiihtoladut metsäisissä maisemissa Itäkylässä, Ammeskalliolta löytyy myös laavu makkaranpaistoa varten.

Uimarannat[muokkaa]

  • Timon ranta (Korrintie 18)
  • Tarvolan ranta (Länsirannantie 298)
  • Kirkkoniemen ranta (Fellmannintie 13)
  • Itäkylätalon uimaranta (Uimalantie 39)

Juo[muokkaa]

  • 1 Koskikievari Kärnäntie 4, 62600. Myös ravintola, majoitusta ja matkahuolto samoissa tiloissa.
  • 2 Terrace KirppuNykäläntie 137, 62600. Ravintola Lappajärven rannalla Nykälänniemessä. Avoinna vain kesäisin.

Nuku[muokkaa]

Keskihintaiset[muokkaa]

Kylpylähotelli Kivitippu
  • 1 Kivitippu Nykäläntie 137, 62600. Kylpylähotelli Nykälänniemessä, palveluina muun muassa allas-osasto, ravintola, kuntosali sekä läheinen golf-kenttä. Hotellista löytyy myös Lappajärven kraatterijärveen liittyvä Meteoriittikeskus -niminen avaruusnäyttely.
  • 2 Tähti ja Koivu Länsirannantie 290, 62600.
  • 3 Nurkkalan LeirintäLeväniementie 57, 62600. Leirintäalue järven rannalla.

Puhu[muokkaa]

Lappajärvi on yksikielinen paikkakunta jossa puhutaan suomea, paikkakunnalta löytyy pienissä määrin venäjää puhuvia opiskelijoita.

Pysy turvassa[muokkaa]

Lappajärvi on turvallinen ja rauhallinen paikkakunta.

Pysy terveenä[muokkaa]

Lappajärveltä löytyy tarvittaessa terveyskeskus, joissain tapauksissa on lähdettävä Kauhavalle tai Alajärvelle päivystykseen. Lappajärveltä löytyy myös apteekki.

Ota yhteyttä[muokkaa]

Jatka matkaa[muokkaa]

  • Vimpeli on vain 19 kilometrin päässä Lappajärven keskustasta hyvän tieyhteyden päässä.
  • Alajärvi on 40 kilometrin päässä Lappajärven keskustasta.
  • Kokkola on 82 kilometrin päässä Lappajärven keskustasta.
  • Maakuntakeskus Seinäjoki on 86 kilometrin päässä Lappajärven keskustasta.
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!