Wikimatkoista
Villa Mairea

Noormarkku on Suomen entinen kunta, joka sijaitsi Satakunnan maakunnassa. Noormarkusta tuli osa Porin kaupunkia 2010. Noormarkun kautta kulkevat valtatie 8 Porista Vaasaan ja valtatie 23 Porista Jyväskylään, sekä 1980-luvulla käytöstä poistettu Porin ja Haapamäen välinen rautatie.

Nähtävyyksiä Noormarkussa[muokkaa]

Noormarkussa on monia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita nähtävyyksiä, suositumpana Ahlströmin ruukkialue. Alueen puistoissa sijaitsee monia arkkitehtoonisesti arvokkaita rakennuksia, kuten A. Ahlström Osakeyhtiön pääkonttori, Havulinna, Isotalo sekä Villa Mairea, jonka akateemikko Alvar Aalto suunnitteli Harry ja Maire Gullichsenin kodiksi vuonna 1938. Noormarkku tunnetaan lisäksi Noormarkunjoen upeissa maisemissa polveilevasta noin 60 kilometrin pituisesta retkeilyreitistään. Reitti kytkeytyy maakunnalliseen patikointireittiverkostoon sekä Karvianjoen vesistön melontareittiin.

Bussiyhteydet[muokkaa]

Porin kaupungista Noormarkkuun pääsee kauppatorilta Porin Linjojen busseilla, linjat 64 ja 66. Linja 66 kulkee arkisin suunnilleen tunnin välein päivällä, joten kulkeminen on helppoa molempiin suuntiin. Kauppatori sijaitsee aivan Porin ydinkeskustassa ja sinne ei ole kovinkaan vaikea löytää. Myös tietyt Satakunnan Liikenteen linja-autot kulkevat Porista Noormarkun halki, esimerkiksi Kankaanpäähän.

Syö ja juo[muokkaa]

Noormarkussa on kaksi Siwa-lähikauppaa eri puolilla, sekä Noormarkun keskustassa aivan vierekkäin K-Market Osteri, sekä S-Market. Aivan Noormarkun keskustassa sijaitsee myös kebab-pizzeria Bolero. Hieman etäisempänä Noormarkun yleisen uimarannan läheisyydessä sijaitsee myös grilli-kioski Herkku. Alkoholitarjoilua löytyy Ravintola Alvarista, joka on tuttavallisemmalta nimeltään "Alvari". Ruokatarjoilua kyseisessä paikassa ei ole, vaikkakin rakennuksen katolla oleva kyltti viittaakin hieman siihen suuntaan.

Osta[muokkaa]

Noormarkun keskustaan sijoittuu myös pieni sisustusliike Henrietta's, Specsavers-optikko, Noormarkun TV ja videoliike, sekä pieni RC-kauppa.

Muut palvelut[muokkaa]

Ennen Noormarkusta löytyi Nordea-pankki ja Osuuspankki, mutta nykyisin jäljellä on vain Osuuspankki. Osuuspankin rakennuksessa on myös ulkoasultaan uudistettu apteekki ja tilitoimisto, sekä rakennuksen päädyssä yksi parturiliike. Parturiliikkeitä Noormarkussa on kaiken kaikkiaan kaksitoista kappaletta, joista yksi on myös samalla kynsistudio. Valinnan varaa siis tällä saralla riittää. Myös pienimuotoinen, tarpeeksi kattava kirjasto löytyy Noormarkusta keskustan läheisyydestä tai periaatteessa aivan keskustasta. Millä kaavalla sitä nyt sitten ajatteleekin. Noormarkun Posti löytyy Rauhalammintien Siwan rakennuksesta. Tien toiselta puolelta löytyy Neste Oil-huoltoasema, jossa myös tietysti ruokapalvelua.

A. Ahlströmin ruukkialue Noormarkussa[muokkaa]

Noormarkun ruukin alue tarjoaa nähtävää ja koettavaa kaikille kävijöille. Alueen historialliset rakennukset ovat yhä käytössä ja palvelevat vieraita niin ravintola-, kokous- kuin majoitustiloina.

Noormarkun Klubi[muokkaa]

Vuonna 1924 kerhotaloksi peruskorjattu aikaisemmin Noormarkun kerhona tunnettu talo tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Noormarkun Klubi. Noormarkun Klubilla on muun muassa esiintymislava ja 175 istumapaikkaa esimerkiksi konserttia varten. Kustavilaishenkinen Klubi on ihanteellinen paikka viettää häitä, syntymäpäiviä tai kulttuuritapahtumia. Esiintymislava mahdollistaa orkesterin esiintymisen näyttävästi. Perinteinen noutopöytä notkuu herkuista kun Noormarkun Klubilla vietetään juhlaa. Keittiömestarilta lötytyvät reseptit niin satakuntalaiseen perinneruokaan kuin kansainväliseen korkeatasoiseen illalliseen.

Villa Ett[muokkaa]

Villa Ett tarjoaa puitteet erilaisiin tilaisuuksiin. Kauniin puutarhamiljöön ympäröimä Villa Ett tarjoaa upeat puitteet 60 hengelle, sekä yläkerran salit toimivat kabinettina 6-12 hengelle.

Vainiola[muokkaa]

Vainiola on Arkkitehti Alvar Aallon piirrustusten mukaan 1942 remontoitu henkeä salpaavan kaunis rakennus suomalaista designia arvostavalle. Vainiolan huoneet ovat vieraiden käytössä, sekä majoitusta varten on kahdeksan kahden hengen huonetta. Myös koko talo on vuokrattavissa.

Sahala[muokkaa]

Oiva yöpymispaikka, jossa 12 kahden hengen huonetta. Ihastuttava ja uniikki majoitusrakennus sijaitsee Ruukin pajan läheisyydessä.

Havulinna[muokkaa]

Näkemisen arvoinen jugend-tyylinen villa Ahlströmin ruukkialueella. Suuri omenatarha kymmenine omenapuineen kaunistavat jo valmiiksi upeaa rauhallista maisemaa.

Luo luokka