Siirry sisältöön

Wikimatkoista
Ämmänsaaren rautatieasema

Suomussalmi on kunta Kainuussa, Suomessa.

Ymmärrä

[muokkaa]

Tule matkalle paikkaan missä on oikeasti neljä vuodenaikaa maaliskuisine metrin hankineen ja juhannuksen yöttömine öineen. Suomussalmi on pinta-alaltaan laaja kunta, jossa on paljon mahdollisuuksia, näettävää ja koettavaa luonnossa. Keskusta-alue on laaja, Kiantajärven rantamaisemat avautuvat upeasti valtatie 5:n varrella. Hyppää oravanpyörästä ja kokeile viikko välitöntä elämäntyyliä, vietä vuorokausi luonnossa törmäämättä muihin ihmisiin. Monet etelässä kiireistä elämää viettäneet muuttavat paikkakunnalle rauhoittumaan. Rentoudu sinäkin.

Tule

[muokkaa]

Keskusta sijaitsee valtatie 5:n varrella Kajaanin ja Kuusamon välimaastossa. Bussilla helpoiten pääsee siis pohjois-etelä suunnassa. Myös suorat vuorot Ouluun kulkevat. Lentokenttätaksi ajaa Kajaanin koneille ja Kajaanin, Kontiomäen ja Oulun rautatieasemille. Myös Kuusamon kentälle pääsee bussilla Suomussalmelta.

Liiku

[muokkaa]

Talvisin käytössä on kattava kelkkailu- ja hiihtolatuverkosto. Kesäisin on lukemattomat määrät vaellusvaihtoehtoja, mm. Sininen reitti, itärajan vaellusreitit, Pesiön kyläreitti, Varisjärven, Saarijärven ja Jumalissärkkien upeita maisemia tarjoavat lyhyemmät reitit. Myös lentokenttä ja Kiantajärvellä risteilevä Kianta-laiva ovat käytössäsi kesäaikaan.

Autolla

[muokkaa]

Oma auto on oiva vaihtoehto jos haluaa tutustua luonnon nähtävyyksiin haja-asutusalueella. Tieverkko ulottuu kaikkiin kunnan kyliin, ja useimmat pienimmätkin tiet ovat kyllä ajettavissa normaalilla autolla.

Bussilla

[muokkaa]

Jos sinulla ei ole omaa autoa, bussilla ja vuokrattavalla polkupyörällä voit vierailla vanhan keskustan nähtävyyksiä katselemassa järven toisella rannalla, Suomussalmen kirkonkylällä. Koulujen lukukausien aikana koulukyydeillä voi päästä myös keskustan ulkopuolelle aamuin ja illalla pois. Paikallisliikennettäkin on järjestetty erityisesti koululaisten tarpeisiin.

Kävellen

[muokkaa]

Rantapromenadi myötäilee Kiannan rantoja Ämmänsaaren eli Suomussalmen kuntakeskuksen alueella. Sitä kulkiessaan voi samalla ihailla todella upeaa järvimaisemaa!

Näe

[muokkaa]

Suurimmat nähtävyydet ovat luontokohteita; esimerkiksi Hossan luonto ja Hossan Värikalliot kalliomaalauksineen tai Jumalissärkät ja Variskosken putous. Viitostietä pohjoiseen ajava mykistyy nähdessään Reijo Kelan taideteoksen Hiljainen kansa. Valopilkku -palkinnonkin voittanut teatteri Retikka esittää talvisin omassa teatteritalossa Ämmänsaaressa ja kesäisin Kaunisniemessä hyvin suosittuja Eero Schroderuksen näytelmiä. Heikki Kovalainen Karting race on kerännyt tuhansittain yleisöä loppukesästä torin ympärille. Elo-syyskuun vaihteessa järjestettävät Suksi suolle! -suohiihto ja puolukanpoiminnan MM-kisat keräävät osallistujia ympäri maailmaa. Museoista mainittakoon talvisotaan perehdyttävä Raatteen portti ainutlaatuisine kivikenttineen, Raatteentien päästä löytyvä Raatteen vartiomuseo ja Suomussalmen kotiseutumuseo, jossa on kesäisin kotieläimiä ihailtavana. Hossan Poropuistossa voi käydä kapulalossilla saarella, johon tsuktsit ovat rakentaneet perinteisen asumuksensa. Kianta-laivalla pääsee kahden tunnin risteilyllä tutustumaan oppaiden kanssa korpikirjailija Ilmari Kiannon taiteilijakodin Turjanlinnan historiaan.

Suomussalmen kotiseutumuseo, kesä 2011
  • 1 Suomussalmen kotiseutumuseo, Kirkkotie 35, 89800 Suomussalmi.
  • 2 Raatteen vartiomuseo, Raatteentie 183, 89800 Suomussalmi.
  • 3 Raatteen Portti, Raatteentie 2, 89800 Suomussalmi.

Tee

[muokkaa]

Samoile, kalasta, melo tai kokeile vaikka marjojen poimintaa. Sanat luonto ja rentoutuminen ovat ehkä ominta mitä Suomussalmella on tarjota.

Osta

[muokkaa]

Namellin makeisia, Biokian marjoja vaikka suklaan kera, Ämmän Leivän ihania rieskoja ja luomuruisleipää, Piitiäisen palkittuja kudonnaisia ja Kainu-tuotteita, Tommi-puukkoja ja Manun Pajan taonnaisia, Ulla Harjun keramiikkaa, Kristiina Juntusen taidetta ja käsitöitä, Käsikkäin-ryhmän ammattilaisten ja Oilolasta suomussalmelaisten harrastajien kädentaitoa ja osaamista eri muodoissaan.

Syö

[muokkaa]

Keskustasta löytyy lounasravintola nimeltään Kultainen Kukko Kauppakadulta K-marketin rakennuksesta, ja Kiannon Kuohujen hotelli-ravintolasta saa ruokaa iltaisinkin. Torilla on Starburger, josta saa grilliruokaa. Jalonniemessä puolestaan sijaitsevat lounas-kahvila Herkkusuu ja Pizzeria, ja Nesteellä on Kotipizza. Teboil Turjanhovin lounaspöytä on avoinna joka päivä. Tilausravintola Vanha Kurimo ja cateringpalveluita tarjoavat yritykset toimivat ympäri vuoden. Hossassa saa Hossan Poropuistosta ja Hossan Lomakeskuksen ravintolasta paikallisia herkkuja.

Juo

[muokkaa]

Kahvilat

[muokkaa]

Jalonniemessä on Ämmän Leivän lounas-kahvila Herkkusuu, josta saa mm. Suomussalmi-leivoksia. Kauppakadulla avautuu syksyllä 2012 uusi kahvila-ravintola, jossa on myös iltaisin ohjelmaa. Arkipäivisin voi pistäytyä kahvilla Helluntaiseurakunnan kahvituvassa teatteritaloa vastapäätä, tai virastotalon tai nuorisotalon kahvilassa. K-supermarketissa on myös kahvipiste, josta saa eurolla kahvin ja pullan. Kultaisessa Kukossa ja Teboil Turjanhovissa on myös hyvä kahvi ja monipuolinen kahvileipävalikoima.

Baarit & pubit

[muokkaa]
  • Wanha mestari , Kiannonkatu 2-4, 08-712 753. Ma-to 9-17, Pe-la 9-03, Su 12-20.
  • Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi, +358 (0)8 710 770.

Nuku

[muokkaa]

Edulliset

[muokkaa]
  • Kiantajärven Leirintä , Juntusrannantie 24, +358 440 711 209.
  • B&B-KKK, Matkustajakoti kuutamo , Kiannonkatu 6, 050 4622 066.

Keskihintaiset

[muokkaa]
  • Kiannon Kuohut. Kylpylähotelli keskustassa (ent. Ämmänsaari).

Pysy turvassa

[muokkaa]

Suomussalmi on turvallinen paikka elää ja käydä, kunhan jokapäiväisessä elämässä muistaa terveen maalaisjärjen, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa. Ihmiset ovat mukavia, ja auttavat mielellään pulassa olevaa tarvittaessa.

Pysy terveenä

[muokkaa]

Paikkakunnalta löytyvät sekä terveyskeskus että apteekki.

Ota yhteyttä

[muokkaa]

Taksin saat numerosta 08 710 000 Ambulanssin numerosta 112

Jatka matkaa

[muokkaa]

Monet etelästä tulevat jatkavat Kuusamoon, ja sieltä edelleen ylemmäs lappiin. Itään pyrkiessä voit mennä seututietä Kuhmoon päin, josta kantatielle 89 Vartiuksen kylässä, ja siitä rajan yli Venäjän federaation puolelle Kostamukseen. Ouluun pääsee monta eri reittiä. Etelään päin lähdetään yleensä "Viitostietä" (Valtatie 5) pitkin.

Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä suositeltu!