Wikimatkoista
Kellokosken kirkko

Tuusula (ruots. Tusby) [1] on kunta Uudellamaalla. Kunnan hallinnollinen keskus on nimeltään Hyrylä.

Ymmärrä[muokkaa]

Tuusula on pitkän historian omaava maalaiskunta. Siitä ovat eronneet aikojen saatossa Keravan sekä Järvenpään kaupungit. Sijainti on ollut kunnan kasvulle olennaista; maaseutukunnan väkiluku on kasvanut kovaa vauhtia 1960-luvulta lähtien Helsingin kasvun ohessa. Kunta on kaavoittanut edullisia omakotitalotontteja ja erityisesti lapsiperheitä onkin muuttanut paljon Helsingistä ja sen ympäristöstä Tuusulaan. Varakkaan asukasrakenteen ansiosta kunnantalous on hyvällä pohjalla.

Tule[muokkaa]

Tuusulaan pääsee autolla Helsingistä kantatietä 45. Rautatieasema on Jokelassa, johon pääsee puolen tunnin välein Helsingin ja Riihimäen suunnista R-junalla. Helsingin Kampista on kuntakeskukseen Hyrylään bussiyhteyksiä 15 minuutin välein. [2]

Liiku[muokkaa]

Autolla[muokkaa]

Autolla on ruuhkatonta liikkua Tuusulassa.

Bussilla[muokkaa]

Paikallisen liikennöitsijän Ventoniemen [3] bussivuoroja on Tuusulassa melko hyvin. Lisätiedot kunnan sivuilta [4].

Kävellen[muokkaa]

Näe[muokkaa]

  • Aleksis Kiven kuolinmökki.
  • Halosenniemi . Pekka Halosen taiteilijakoti.
  • Lottamuseo Rantatie 39 Tuusula, +358 9 2741077.
  • Tuusulan rantatie ja Tuusulanjärvi .
  • Helsinki-Vantaan lentokenttä. Lentokoneiden laskeutumiseen sopivat suositut kalliot kiitoradan itäpäässä, aivan Tuusulan kunnan eteläosassa Vantaan rajalla. Tuusulan moottoritieltä Korson liittymästä ulos, Lemminkäisen tehtaan vieressä Tuusulanväylän länsipuolella. Jätä auto tienvarteen ja kiipeä kalliolle. Hienot avarat näkymät Länsi-Vantaalle (Martinlaakson voimala) asti. Mielenkiintoisia ilmavirtausten ääniä varsinkin suurten koneiden laskeutuessa aivan pään päältä.

Tee[muokkaa]

Osta[muokkaa]

Syö[muokkaa]

Juo[muokkaa]

Kahvilat[muokkaa]

Baarit & pubit[muokkaa]

Yökerhot[muokkaa]

Nuku[muokkaa]

Edulliset[muokkaa]

Keskihintaiset[muokkaa]

Hintavat[muokkaa]

Pysy turvassa[muokkaa]

Pysy terveenä[muokkaa]

Ota yhteyttä[muokkaa]

Jatka matkaa[muokkaa]

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!